Pihlajamäki Goes Blues

Rouheeta menoa odotettavissa! Dave Lindholm! Ite! Ja onhan noita muitakin... Hovinarri sopii myös aikuisille, vaikka onkin lasten suosikkibändi. Pihlis Boys on pakko nähdä, kun siinä soittaa entisiä ja nykyisiä Pihlajamäen poikia, niinko Mouhun Lasa ja Laakson Nakki, joista jälkimmäinen asui tässä samassa talossa ennen ja edellinen asuu nyt. Sivupotkuosaston meno on juurevaa sekin ja esiintyjälistaa on tullut täydentämään vielä Stadin Juhlaorkesteri, eturivin ammattimuusikoista koottu pumppu.

Aikasen pakko on tavata myös Seija Järvinen, joka oli Huikan musamaikka silloin kun minä olin nuori. Vedin kuorossa alttostemmoja, jotka eivät ikinä unohdu. Eikä unohdu se jokajouluinen ongelma, miten kuorolaiset onnistuvat laulamaan kynttilät käsissään niin, ettei kenenkään tukka pala eikä steariini valu käsille. No, Seija on kuulema tulossa Kiillepuistoon. "Mie oon kauhian otettu täst. Mie tuun iha varmast täält Mäntyharjult", oli hää huikant Sinille. Muitakin paikallisia musiikkialan ammattilaisia on kutsuttu paikalle, ans kattoo tulevatko. Kaija K asui joskus 70-luvulla täällä ja minulla on sellainen muistikuva, että olisimme tunteneet tuolloin. En kyllä ole ihan varma, onko kyseessä sama Kaija. Pekka Ruuska puolestaan on sen verran minua nuorempi, ettei silloin tyttöiässäni sattunut sihtaimeen.

Hirveellä tohinalla on paikallinen Musatiimi "festaria" puskenut kokoon. Festaripaitakin on tekeillä ja sitä saapi ostaa sieltä paikan päältä, niinko monensorttista murkinaakin. Killepuiston kekkerit ovat päihteettömät, mikä on minun mielestäni hyvä juttu - vaikka en edes asu sillä puolen Pihlistä. Eiköhän nyt kuka vaan kestä sen neljä tuntia ilman viinaa, on silleen kaikilla kivempaa... Sitäpaitsi, illalla voi sitten pasahtaa paikalliseen uukakkoseen jatkoille. Siellä on lupa vetää bluusit silmille!

45 vuotta Pihlajamäessä!

Maaliskuun 15. päivänä 1962 muutimme - isä, äiti ja minä - Helsingin maalaiskunnasta kaupunkiin, Pihlajamäkeen. Hakan rakentamaan aravataloon. Sen kunniaksi joimme äitini kanssa tänään mojovat päiväkahvit mustikkapiirakan kera.45 vuotta sitten oli kuulema kova pakkanen ja paljon lunta. Muuttokuormassa kuorma-auton lavalla oli vain vähän tavaroita ja äitini kertoo ihmetelleensä asunnossa olevien kaappien määrää - ettei ikimaailmassa hänellä olisi tavaroita niitä täyttämään! Muistan itse muutosta vain sen, että kannoin kolmanteen kerrokseen oman pienen rottinkisen keinutuolini, joka on minulla edelleen. Myös makuuhuoneessamme oleva lipasto tuli muuttokuorman mukana. Ensimmäinen ihme oli kylpyamme. Pelkäsin, että sujahdan poisjuoksevan veden tekemän kierteen mukana rööriin!Seuraava jännityksen kohde oli valtavan iso piha, jossa oli paljon muita lapsia. Olin näet asunut omakotitalossa ja minua hoiti talon yläkerrassa asunut talon iäkäs omistajatäti, joka ei antanut minun leikkiä muiden lasten kanssa - etteivät vaan tyrkkisi minua kumoon... Uskaltauduin aluksi pihalle vain, jos siellä oli yksi isompi poika Hannu, joka puolusti minua ja pyöritti käsistä ympäri. Hannu asuu nyt tässä samassa rapussa. Hyvin pian kuitenkin sopeuduin isoon ja sekalaista sakkia olevaan porukkaan, jonka kanssa sitten koluttiin metsät ja hyndät, käytiin koulut ja tehtiin kaikki nuoruuden kolttoset. Keräsimme kymmenen vuotta sitten talon lapsiporukkaa kasaan, pihalle leikkimään. Viitisenkymmentä, eli lähes puolet tuli paikalle. Pitää vissiin viiden vuoden kuluttua tehdä sama uusiks.

(Kirjoitettu 15.3.2007)

Ihana kirja!

"Päiväkirja" kertoo konstailemattomasti Pihlajamäen lasten ja nuorten elämästä aina 60-luvulta 80-luvulle saakka. Aivan ihania juttuja, joista jotkut muistin ennestään, toiset palautuivat uudestaan mieleen ja jotkut taas olivat kutkuttavia "paljastuksia". Kuin oisin elänyt sen kaiken taas uudelleen. Kuvia katsellessa tuli melkein tippa linssiin... tossa on Junte, tossa Stigu... ja Pelle ja Onni ja Emppu ja... Piki.
Tämän ihanan opuksen saa ostaa itselleen 12 euron hintaan Lähiöasemalta.

(17.1.2007)

Kansakoululainen

Pihlajamäen ala-aste on Helsingin kaupungin konsultilla teettämässä selvityksessä lakkautettavien koulujen listalla. Paitsi, että se on suojeltu rakennus, on se myös minun oma tipulani. Siksi pukkaa pientä haikua ja suurta vastarintaa.Muutin vanhempieni kanssa Pihlajamäkeen vuonna 1962. Olin päivähoidossa samassa talossa Sundelleilla ja Piispasilla ja lähes vuoden "avainkaulalapsena" ennen kouluun menoa. Pihlajamäessä ei ollut silloin vielä koulurakennusta. Minä aloitin opintien tuossa viereisessä talossa, Maasälväntie 5-9:ssä, jonka ostarin puoleisessa päässä oli muistaakseni kolme tai neljä luokkahuonetta. Tällaisia kouluja oli Pihlajamäessä vissiin ainakin kaksi tai kolme muutakin. Lapsia oli paljon ja koulua käytiin kahdessa vuorossa. Minusta iltavuoro oli ihana. Ilmeisesti en ollut vielä silloin aamuvirkku, "aikainen mato". Koulun alusta on yhtenä asiana jäänyt mieleen jokaisen kotoa tuoma oma ruokaliina, joka ruokatauon alkaessa laitettiin pulpetin päälle. Ruokaliinan piti olla aina puhdas ja silitetty, joillain se oli pellavaa ja kauniisti kirjailtu. "Näytä minulle ruokaliinasi, niin kerron millainen olet"... :) Ruoka tuotiin koululle, jostain, ja se syötiin luokassa. Ruispuuro ja ruispuolukkapuuro olivat inhokkejani, ne piti (kun oli pakko) syödä nenästä kiinni pitäen. Ensimmäinen opettajani Eila Solajärvi taisi olla tuolloin ensimmäisessä virassaan, sillä hän jäi eläkkeelle vasta muutama vuosi sitten. Solajärven Eila on näihin päiviin saakka asunut Pihliksessä ja minusta on ollut mukava olla tuttavia.Arkkitehti Lauri Silvennoinen suunnitteli Pihlajamäen kansakoulun vuonna 1965. Muutosta uuteen kouluun muistan elävästi sen, että jokainen otti syliinsä oman puisen pienen laatikkonsa, jossa säilytettiin kyniä yms. ja sitten parijonossa käveltiin Rapakiventietä alas uuteen kouluun. Siellä tuntui olo turvalliselta, sillä alimmilla luokilla oli käytössään oma sisäpiha. Isommat koululaiset ulkoilivat isolla pihalla, jonne siirtyminen lienee jonkinsorttinen riitti vielä näinäkin päivinä. Hirmu vastuulliset tehtävät käytäväjärjestäjänä, joulunäytelmän tonttuna jännittämässä esiripun takana, oma käsityö-/kuvistekele lasivitriinissä pääkäytävällä... sniif!Kansakoulua kesti tuolloin vain neljä vuotta, eli pyrkiminen viereiseen oppikouluun oli pian edessä. Helsingin Uusi Yhteiskoulu muutti Kruunuhaan Kirkkokadulta Osmo Siparin piirtämään rakennukseen vuonna 1967. Molemmat koulurakennukset on suojeltu Pihlajamäen nuorisopuistoa ja koulutontteja koskevassa asemakaavan muutoksessa pari vuotta sitten. Mitähän käyttöä suojellulle koululle on ajateltu?Omistani ja lapsenikin kouluajoista on jo niin kauan, etten ole seurannut alueen (Pihlajamäki-Pihlajisto-Savela-Viikinmäki-Viikki) koulutilannetta kovinkaan tarkasti. Vastustan kuitenkin ankarasti Pihlajamäen ala-asteen lopettamista!

(Teksti kirjoitettu alunperin 18.11.2006, siirretty toisesta blogista tänne. Tällävälin Pihliksen ala-aste on päässyt kurimuksestaan, eikä sitä lopeteta! Jee!)