Maaliskuun 15. päivänä 1962 muutimme - isä, äiti ja minä - Helsingin maalaiskunnasta kaupunkiin, Pihlajamäkeen. Hakan rakentamaan aravataloon. Sen kunniaksi joimme äitini kanssa tänään mojovat päiväkahvit mustikkapiirakan kera.45 vuotta sitten oli kuulema kova pakkanen ja paljon lunta. Muuttokuormassa kuorma-auton lavalla oli vain vähän tavaroita ja äitini kertoo ihmetelleensä asunnossa olevien kaappien määrää - ettei ikimaailmassa hänellä olisi tavaroita niitä täyttämään! Muistan itse muutosta vain sen, että kannoin kolmanteen kerrokseen oman pienen rottinkisen keinutuolini, joka on minulla edelleen. Myös makuuhuoneessamme oleva lipasto tuli muuttokuorman mukana. Ensimmäinen ihme oli kylpyamme. Pelkäsin, että sujahdan poisjuoksevan veden tekemän kierteen mukana rööriin!Seuraava jännityksen kohde oli valtavan iso piha, jossa oli paljon muita lapsia. Olin näet asunut omakotitalossa ja minua hoiti talon yläkerrassa asunut talon iäkäs omistajatäti, joka ei antanut minun leikkiä muiden lasten kanssa - etteivät vaan tyrkkisi minua kumoon... Uskaltauduin aluksi pihalle vain, jos siellä oli yksi isompi poika Hannu, joka puolusti minua ja pyöritti käsistä ympäri. Hannu asuu nyt tässä samassa rapussa. Hyvin pian kuitenkin sopeuduin isoon ja sekalaista sakkia olevaan porukkaan, jonka kanssa sitten koluttiin metsät ja hyndät, käytiin koulut ja tehtiin kaikki nuoruuden kolttoset. Keräsimme kymmenen vuotta sitten talon lapsiporukkaa kasaan, pihalle leikkimään. Viitisenkymmentä, eli lähes puolet tuli paikalle. Pitää vissiin viiden vuoden kuluttua tehdä sama uusiks.
(Kirjoitettu 15.3.2007)
(Kirjoitettu 15.3.2007)
1 kommentti:
Mitäs mitäs, onko Ripsukin tehnyt joskus natiaisena kolttosia? :)
Uskaltauduin kommentoimaan tätä, vaikka kyseessä onkin ihmeellinen puolentoista kuukauden aikasiirtymä (15.3. -> 5.5.) tekstin päiväyksissä.
Täytyy sanoa, että komiasti on siellä Pihlajamäessä pidetty talon pihat kunnossa, niin on siistit jalkakäytävät ja nurmikot.
Lähetä kommentti